Johdon palkkiot, palkitsemis- ja kannustinjärjestelmät

Palkitsemis- ja kannustinjärjestelmät

Hallitus päättää yhtiön johdon ja avainhenkilöiden palkitsemisesta ja kannustimista hallituksen Henkilöstövaliokunnan esityksestä.

Tulospalkkiot

Yhtiö voi maksaa vuosittain johdolle ja muulle henkilöstölle kannustinpalkkioita palkan ja luontaisetujen ohella. Toimitusjohtajalle maksettava tulospalkkio perustuu konsernin liikevaihdolle, kannattavuudelle sekä yhtiön toiminnan kehittämiselle asetettuihin tavoitteisiin. Palkkio voi enimmillään vastata toimitusjohtajan 5 kk:n palkkaa.

Liiketoimintayksiköiden johtajille maksettava tulospalkkio perustuu yksiköiden liikevaihtoon, liikevoittoon sekä yksikön toiminnan laadulliseen kehittämiseen. Palkkio voi enimmillään vastata yksikön johtajan 4 kk:n palkkaa. Hallintoyksiköiden johtajille maksettava tulospalkkio perustuu konsernin liikevaihdolle, kannattavuudelle sekä yksiköiden toiminnan laadulliselle kehittämiselle asetettuihin tavoitteisiin. Palkkio voi enimmillään vastata yksikön johtajan 4 kk:n palkkaa.

Toimitusjohtajasopimus

Yhtiön hallitus nimittää toimitusjohtajan ja päättää toimitusjohtajalle maksettavasta palkasta ja muista etuisuuksista. Toimitusjohtajan sopimuksen keskeisimmät ehdot sovitaan kirjallisessa muodossa.
Hallitus arvioi toimitusjohtajan suoritusta vuosittain ja päättää hänen palkastaan henkilöstövaliokunnan esityksen pohjalta.

Hallitus arvioi toimitusjohtajan suoritusta vuosittain ja päättää hänen palkastaan henkilöstövaliokunnan esityksen pohjalta.

Toimitusjohtajasopimuksen mukaan toimitusjohtajalle maksettava korvaus koostuu kuukausipalkasta, auto-, puhelin- ja matkapuhelinedusta sekä vuosittaisesta hallituksen päättämästä tulospalkkiosta. Lisäksi yhtiö on ottanut toimitusjohtajalle vapaaehtoisen eläkevakuutuksen. Muuten toimitusjohtajan eläkeikä ja eläkkeen suuruus määräytyvät Suomen normaalin TEL-lainsäädännön mukaisesti.

Toimitusjohtajan irtisanomisaika on kuusi kuukautta. Mikäli yhtiö irtisanoo toimitusjohtajan, tämä on oikeutettu 12 kuukauden palkkaa vastaavaan erorahaan.

Toimitusjohtajalle maksetut palkkiot v. 2007

Toimitusjohtajalle maksettiin v. 2007 palkkaa, luontoisetuja ja tulospalkkioita yhteensä 297 620 euroa (2006: 192 960 euroa) . Vapaaehtoista lisäeläkettä maksettiin kumpanakin vuonna 8 500 euroa.

Muu johto

Liiketoimintayksiköiden johtajille maksettu korvaus koostui kuukausipalkasta ja muista työsopimuksella sovituista eduista sekä hallituksen päättämistä vuoden 2007 tuloksen perusteella maksettavista palkkioista, jotka perustuivat yksiköiden ja konsernin liikevoittoon ja oman yksikön toiminnan laadulliseen kehittämiseen. Hallintoyksiköiden johtajille vuoden 2007 tuloksen perusteella maksettu palkkio perustui konsernin liikevoitolle asetettuihin tavoitteisiin ja oman yksikön laadulliseen kehittämiseen.

Osakeperusteiset kannustinjärjestelmät

Yhtiöllä on kaksi yhtiön ja sen konserniyhtiöiden hallituksen jäsenille, toimitusjohtajalle ja muuhun johtoon ja hallituksen määrittelemään avainhenkilökuntaan kuuluville henkilöille suunnattua pitkän aikavälin optiojärjestelmää (Optio-ohjelma II ja Optio-ohjelma III). Kannustinjärjestelmien tavoitteena on vahvistaa järjestelmään osallistuvien henkilöiden sitoutumista yhtiöön.

 

Johtoryhmän jäsenten osakeomistukset ja optio-oikeudet 31.12.2007

 Osakeomistukset  Optio-oikeudet   
    2007       2006 2007       2006   
 Kari Happonen 16 000    16 000 85 000  70 000   
 Asko Vainionpää53 428     71 176 50 000  35 000  
 Kari Liuska  1 000              0 50 000  55 000  
 Risto Alvejuuri  1 000       1 000 35 000  20 000   
 Petteri Mussalo   2 500       2 500 30 000           0  
 Taisto Takkumäki - -  
 Jorma Hanhimäki  9 150       9 150 -  
 Timo Kaisla 104 400  70 000 -  
     
     

 

Ajantasaiset omistustiedot, kts. Sisäpiirirekisteri